Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

 

 

Yksin ei saa jäädä suremaan.

Seppo Saarinen, 73, jäi loppusyksystä leskeksi.  Pappi patisti ihmisten ilmoille. ”Elämän pitää jatkua”.

…..

Seppo Saarinen hankkiutui kaksi kuukautta vaimonsa hautajaisten jälkeen Aijoos-kumppanuustoiminnan järjestämälle sinkkuklubille.  Siellä kappalainen Risto Mäki oli tullut pariinkin otteeseen juttusille.

-Mäki sanoi, lähde Seppo ihmisten ilmoille. Emäntää et saa takaisin, vaikka itkisit kotona lopun elämääsi. Siitä sain virikkeen lähteä Kuntokeskukseen jopa tanssikursseille.

…..

Parhaassa iässään Saariset kävivät ahkerasti tanssimassa. Seppo tunnustaa olleensa aikanaan maatilalla työhullu, jolle työ oman karjan kanssa ei riittänyt. Lisäksi oli hinkua tehdä konetyötä rahtina muille. – Siltä ajalta muistin, että tanssi se piti ihmisen pystyssä.

Saarinen myöntää suoraan, ettei hän riennä nyt pelkästään rientämisen ilosta. Toiveissa on löytää naisystävä, jonka kanssa kulkea kesällä lavoilla ja käydä kylässä puolin ja toisin.

-Kaveri olisi kiva, jotta ei tarvitsisi kotona yksin istua ja ihmetellä, hän toteaa.

------

Lyhennelmä / Ilkka-lehti / Juha Aho-Pynttäri /3.3.2017

 

Tanssi on hyvä lääke erilaisiin elämäntilanteisiin … ja annostelu on vapaata.

 

 

-